
Liikuntaneuvonta-
prosessi
Liikuntaneuvonta noudattaa viiden A:n periaatetta, joka on todettu hyväksi käytännöksi liikkumisen lisäämistä tukevassa neuvontatyössä. Liikuntaneuvonnan vaikuttaviksi vaiheiksi on todettu lähtötilanteen kartoitus (Assess), tiedonvaihto (Advice), tavoitteenasettelu (Agree), suunnitelman tekeminen (Assist) sekä seuranta ja palautteen antaminen (Arrange). Käymällä läpi kaikki vaiheet pyritään vaikuttamaan asiakkaan motivaatioon, kyvykkyyteen ja tilaisuuksiin lisätä liikkumistaan. Lähtötilanteen kartoituksen jälkeisiä vaiheita ei tarvitse käydä läpi järjestyksessä, vaan niitä käsitellään asiakaslähtöisesti ja tarvittaessa vaikka jokaisella tapaamiskerralla.
Neuvonnassa ikäihminen saa kannustusta ja tukea arkiliikkumisen sekä liikuntaharrastuksen aloittamiseen tai lisäämiseen. Neuvonta etenee vaiheittain asiakkaan tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan. Keskustelu on tasavertaista ja iäkkäällä on siinä aktiivinen rooli.
Neuvonnassa tuetaan ikäihmisen pystyvyyden tunnetta. Tavoitteena on, että ikäihminen oivaltaa liikunnan merkityksen omalle hyvinvoinnilleen ja motivoituu liikkumaan säännöllisesti itselleen mieluisalla tavalla. Ikäihmisen tarpeet, toiveet ja tavoitteet määrittävät neuvontaprosessin keston ja sisällön. Iäkästä tuetaan arkiliikunnan lisäämisessä ja sopivan liikuntamuodon löytämisessä. Liikkumisen ja liikuntaharrastuksen jatkumista voi tukea seuraamalla ja arvioimalla tavoitteiden toteutumista yhdessä.
Tue muutosta
Liikuntaneuvonnassa tuetaan asiakasta saavuttamaan liikunnallisempi elämäntapa. Tavoitteena ei ole vaikuttaa suoraan asiakkaan liikkumiseen, vaan tukea pysyvämpää muutosta vaikuttamalla käyttäytymistä selittäviin tekijöihin.
Käyttäytymisen muutos COM-B –mallin mukaan
Käyttäytymistä, esim. liikuntakäyttäytymistä, voidaan tarkastella COM-B –mallin avulla, joka on käyttäytymisen muutoksen malli. Sen mukaan käyttäytyminen syntyy, kun kolme tekijää ovat läsnä:
- C – Capability (Kyvykkyys): Henkilöllä on fyysiset ja psyykkiset valmiudet toimia halutulla tavalla.
- O – Opportunity (Tilaisuus): Ympäristö tarjoaa mahdollisuudet kyseiseen käyttäytymiseen (esim. resurssit, sosiaalinen tuki).
- M – Motivation (Motivaatio): Henkilöllä on halu tai tarve toimia – tämä voi olla tietoista (esim. päätökset) tai tiedostamatonta (esim. tavat, tunteet).
COM-B -mallia voi hyödyntää käyttäytymisen, esim. liikkumattomuuden, syiden pohdinnassa, ja se auttaa ymmärtämään käyttäytymisen taustalla olevia tekijöitä.
Sisäisen motivaation herättely
Itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory) keskittyy ihmisen sisäiseen motivaatioon ja psykologisiin perustarpeisiin. Teorian ydinajatus on, että ihmiset voivat parhaiten ja ovat motivoituneimpia, kun kolme perustarvetta täyttyvät:
- Autonomia – tunne siitä, että voi vaikuttaa omiin valintoihinsa ja toimintaansa.
- Kykeneväisyys – tarve hallinnasta, aikaansaamisesta ja pätevyydestä. Halu käyttää omia kykyjä, etsiä haasteita ja oppia uusia taitoja.
- Yhteenkuuluvuus – tunne siitä, että kuuluu joukkoon ja on yhteydessä toisiin ihmisiin.
Kun nämä tarpeet täyttyvät, ihmisen sisäinen motivaatio vahvistuu, ja toiminta koetaan mielekkääksi ja palkitsevaksi itsessään. Teorian mukaan käyttäytymisen muutosta tavoiteltaessa motivaation määrä ei niinkään ole ratkaisevaa, vaan sen laatu.