Move to content

Ulkoilu

Ikäihmisiltä kysyttäessä ulkoilu on heidän mieluisimpia harrastuksiaan. Ulkona liikkuminen ja oleilu tukee hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Ulkoympäristö vuodenajavaihteluineen tarjoaa jatkuvasti uutta nähtävää ja koettavaa.

Ulkoilu on myös hyvää arkiliikuntaa, sillä pihalla askeleita kertyy huomaamatta helpommin, kuin sisätiloissa. Haastavammat reittivalinnat tai vaikkapa ulkokuntosalilla harjoittelu tarjoavat maksuttomia keinoja omasta kunnosta huolehtimiseen. Ulkoliikuntaryhmät ovat hyvä keino lisätä toimintaa lähelle kotia ja kauemmas kuntakeskuksesta.

Ulkoilu vähenee toimintakyvyn heikentyessä, vaikka halu ulkona liikkumiseen säilyy. THL:n Terve Suomi -tutkimuksen (2024) mukaan 75 vuotta täyttäneistä naisista 30,5 % ja miehistä 22,2 % kokee suuria vaikeuksia puolen kilometrin matkan kävelyssä. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen (2025) mukaan kotihoidon asiakkaista 35 % ei ole poistunut asunnostaan viikkoon. Ympärivuorokautisen hoivan asiakkaista 75 % ei ollut käynyt ulkona kolmen päivän arviointijakson aikana.

Ulkoilukaveri auttaa ulos

Ikäihmisten ulkoilun lisäämiseksi tarvitaan ulkoiluseuraa. Moni ikäihminen ei liikkumiskyvyn ongelmien, kaatumisen pelon tai yksinäisyyden vuoksi pääse tai uskalla lähteä ulos. Ulkoiluapua kaipaavia on sekä itsenäisesti kotona asuvien että hoivapalveluiden piirissä olevien joukossa. Ulkoilukaverin tärkein tehtävä on kannustaa ulos ja tuoda turvaa läsnäolollaan.

Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutuksen avulla vapaaehtoisia ulkoilukavereita voidaan kouluttaa omalle paikkakunnalle. Kouluttajakoulutuksesta saa valmiin mallin ja materiaalin vapaaehtoisten kouluttamiseksi sekä vinkkejä vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Kouluttajakoulutukseen voivat ilmoittautua liikunnan, kuntoutuksen tai vanhustyön ammattilaiset sekä henkilöt, joilla on kokemusta vapaaehtoistehtävistä sekä iäkkäiden parissa toimimisesta.

Tutustu Ikäinstituutin koulutuksiin

Koulutetut vapaaehtoiset voivat ulkoilla kahdestaan lähistöllä asuvan ikäihmisen kanssa, olla mukana kimppalenkeillä, ulkojumpissa tai peliryhmissä. Vapaaehtoiset voivat toimia itsenäisesti, ammattilaisen tukena tai osana vapaaehtoisten porukkaa. Ulkoilukaverina voi toimia omien aikataulujen mukaan. Toimintaa koordinoivat paikkakuntakohtaisesti eri tahot, kuten kunnat, yhdistykset, hyvinvointialue tai seurakunnat.

Ulkoilukaverina koiran kanssa

Ulkoilukaverina voi toimia myös yhdessä oman koiransa kanssa. Koiran läsnäolo ilahduttaa ja voi motivoida ulkoilemaan sekä helpottaa tutustumista.

Ulkoiluystäväksi koiran kanssa voi ryhtyä täysi-ikäinen henkilö, joka tuntee koiransa ja osaa ennakoida sen käytöstä. Koiran tulee suhtautua ystävällisesti vieraisiin ihmisiin ja neutraalisti liikkumisen apuvälineisiin. Koiran kanssa ulkoilun tulee olla siinä määrin helppoa, että omistaja pystyy samalla keskustelemaan iäkkään kanssa ja tarvittaessa avustamaan häntä ulkoilussa. Toiminta ei saa kuormittaa koiran hyvinvointia tai aiheuttaa sille stressiä.

Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutus sisältää erilliset osiot koiraulkoiluystävätoimintaan liittyen. Koulutukseen osallistuja voi sisällyttää vapaavalintaiset osiot osaksi koulutuskokonaisuutta.

Katso video, jolla äänekoskelaiset Raimo, Harri ja Martti-koira kertovat kokemuksiaan toiminnasta.