
Liikunnan ohjaaminen
Ikäihmisten liikunnan ohjaaminen noudattelee yleisiä ohjaamisen periaatteita, joihin omat erityispiirteensä tuovat paitsi osallistujien ikä myös erot toimintakyvyssä. Ohjauksessa korostuvat erityisesti yksilöllisyys, turvallisuus ja elämyksellisyys.
Valittavana tulisi olla toimintakyvyltään ja kunnoltaan eri tasoisille ikäihmisille suunnattuja liikuntaryhmiä, jotta jokaisella on mahdollisuus liikkua omien edellytystensä mukaisesti turvallisessa ja positiivisessa ilmapiirissä. Tavoitteena on kannustaa ikäihmisiä lisäämään arkiliikuntaa ja löytämään itselleen mielekäs tapa liikkua.
Iäkkäiden ohjauksen keskeiset elementit
Yksilöllinen lähestymistapa
Iäkkäiden liikuntaa ohjaavan tulee kartoittaa ikäihmisen tarpeet, toiveet ja tavoitteet sekä suunnitella ohjaus sen mukaisesti. Toimintakyvyn testaus helpottaa yksilöllisen harjoitusohjelman laatimista. Lue lisää sivulta: Liikkumiskyvyn arviointi ja testaus
On tärkeää huomioida osallistujien voimavarat vaivojen ja rajoitusten sijaan. Jokainen huomioidaan omana yksilönään ryhmässä. Tavoitteellinen ja laadukas liikunnanohjaus pohjautuu tutkittuun tietoon ja hyviksi koettuihin käytäntöihin.
Turvallisuus
Liikuntaharjoitteiden tulee olla turvallisia ja sopivia ikäihmisen kuntoon ja toimintakykyyn. Myös ilmapiirin tulee olla kannusta ja positiivinen. Turvallisuutta lisäävät mahdollisimman hyvät ryhmätoiminnan ennakkovalmistelut sekä ryhmäläisiin tutustuminen keskusteluin ja lomakekyselyin. Liikuntaryhmien ohjaajien ja osallistujien tulee olla hyvin selvillä liikuntatuokioiden vastuukysymyksistä. On myös hyvä olla tietoinen ensiaputarvikkeiden sijainnista.
Liikunnan toteuttaminen
Liikunnan tulisi olla monipuolista ja sisältää mm. lihasvoima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteita vrt. Iäkkäiden liikkumissuositukset. Lue lisää liikuntaharjoittelusta.
Liikuntatuokiossa tulisi harjoittaa monipuolisesti toimintakyvyn eri osa-alueita. Liikuntatuokioiden kestoaika vaihtelee 30 minuutista 90 minuuttiin riippuen mm. osallistujien kunnosta, liikuntalajista, tiloista ja välineistä. Harjoittelussa tulee olla aina riittävän pitkät alku- ja loppuverryttelyt. Keskivaiheelle ajoitetaan fyysisesti ja psyykkisesti rasittavimmat ja vaativimmat harjoitteet.
Ryhmäkoko on riippuvainen osallistujien toimintakyvystä, liikuntatilasta ja -sisällöstä sekä mahdollisten avustajien määrästä. Toiminta- ja liikuntakyvyltään huomattavasti heikentyneille henkilöille 5–10 henkilön ryhmä on sopiva.
Liikuntatilanteisiin saadaan vaihtelua käyttämällä monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä ja -tyylejä. Lisäksi kannattaa teettää myös pari- ja pienryhmäharjoitteita.
Oppimista helpottaa, jos harjoite kytketään konkreettisiin asioihin tai mielikuviin ja suoritusta kehitellään pienin askelin. Uuden oppiminen on hitaampaa kuin nuoremmilla ja suoritukset vaativat runsaasti toistoa vakiintuakseen.
Oppimista edistävä ilmapiiri on lämmin, rohkaiseva ja tasa-arvoinen. Ohjaaja tulisi huomioida tasapuolisesti kaikki ryhmäläiset sekä suhtautua sallivasti yksilöllisiin eroihin. Myönteinen palaute innostaa yrittämään ja palkitsee liikkujaa.
Laadukkaaseen ryhmätoimintaan liittyy mahdollisuus osallistujapalautteeseen ja on tärkeä sekä antajalle itselleen että myös ohjaajalle. Palautetta voidaan kerätä suullisesti tai kirjallisesti tunnin jälkeen ja esimerkiksi lukukausittain siihen tarkoitetulla lomakkeella. On tärkeää suunnitella, kuinka asiakaspalautetta kerätään ja miten sitä hyödynnetään.
Liikunnan ilo ja kannustaminen
Iäkkäiden liikunnan ohjauksessa kannustaminen on keskeistä. Liikunnan tulisi tuottaa iloa, jotta se motivoi jatkamaan säännöllistä liikkumista. Onnistunut ohjaus edistää yksilöllistä hyvinvointia ja tukee ikäihmisen omatoimista liikkumista. Kannustamisen keinoja ovat mm. positiivinen palaute, onnistumisten korostaminen, mielekkäiden liikuntamuotojen löytäminen ja vertaistuen hyödyntäminen.